Missä totuus syntyy?

Olen viime aikoina kauhulla seurannut, kuinka hajautetussa organisaatiossa toimiminen on alkanut rapauttaa ihmisten välistä kanssakäymistä ja samalla kehittämiseen osallistumista. Tällä hetkellä toiminnan kehittäminen tapahtuu suurelta osin niin, että joku porukka - välillä kovin pienikin - palaveeraa asioista päivän verran. Palaverissa käydään läpi tuntemuksia, väitellään, sovitellaan ja pyritään löytämään ratkaisu. Lopulta yksi henkilö viestii palaverissa tehdyt päätökset 150 henkilölle - hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi. Siinä ei paljon selitellä.

Nämä päätökset ovat kuitenkin usein sellaisia, jotka tavalla tai toisella liittyvät henkilöstön päivittäiseen työhön. Viesti tulee sähköpostilla - pläjähtää kasvoille - ja jää vastaanottajansa tulkittavaksi. Hän muodostaa asiasta mielipiteen, esimerkiksi pitää viestiä hyvänä ja alkaa toimia sen mukaisesti. Toisaalta hän voi suhtautua viestiin myös negatiivisesti - tai jättää sen kokonaan huomiotta.

Toiset organisaatiossamme ihmettelevät, "miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, miten pitäisi toimia ja miksi". Itse olen sitä mieltä, että kyse ei ole ymmärryksestä, tai halusta ymmärtää, vaan yksinkertaisesti mahdoton yhtälö.

Lama-yhtye lauloi aikanaan, että "totuus löytyy kaurapuurosta". Tämä on fiksu ajatus ja saattaa hyvin pitää paikkansa. Mutta missä totuus syntyy? Totuus syntyy ihmisen vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa - hänen näkemiensä, kokemiensa ja lukemiensa asioiden pohjalta, kriittisen pohdiskelun sekä sosiaalisen reflektoinnin tuloksena. Ihminen ei voi hyväksyä totuutena asiaa, jota hän ei ymmärrä, tai joka on ristiriidassa hänen omien ajatustensa kanssa.

Hajautetuilta organisaatioilta puuttuu usein se paikka, jota voitaisiin nimittää virtuaaliseksi kahvipöydäksi. Jossa voisi heittää ajatuksiaan pienemmälle ryhmälle, saada palautetta ja muokata omaa mielipidettään. Mielipiteiden muodostus jää hyvin heikoille kantimille, jos asioita ei enää vaivauduta selittämään - saati sitten että niistä voisi yhteisesti keskustella. Erityisesti pelkään tämän aiheuttavan sen, että ihmiset eivät enää voi sitoutua organisaatioonsa, koska he tuntevat itsensä irrallisiksi "tavoitteiden toteuttajiksi", eivät enää yhteisön jäseniksi.

Minusta vähimmäisvaatimus olisi sähköpostiviestinnässäkin perustella tehtyjä päätöksiä, ja myös antaa jokaiselle mahdollisuus kommentoida ja kysyä lisätietoja. Ainakin omassa organisaatiossani tämä on melkein periaatteellisestikin jo kielletty. Asiat pyritään tuomaan esille siten, ettei niitä kyseenalaistettaisi - mieluiten johdon hyväksyminä uutiskirjeinä. Eikö tämä ole aika vanhanaikaista? Eikö tässä menetetä valtavasti kehittämispotentiaalia, jos vain pieni porukka osallistuu asioiden pohtimiseen - totuuksien löytämiseen?

Sähköpostia parempia välineitä olisivat tietysti erilaiset keskustelufoorumit - virtuaalisista, dynaamisista työtiloista nyt puhumattakaan - mutta nekin ovat omassa organisaatiossani olleet pannassa. Viestintähenkilön mukaan "tiedonhallinta keskustelupalstoilla on mahdotonta", kun johto ei voi käydä kuittaamassa jokaista keskustelua. Tiedonhallinta?? Onkohan tämä henkilö pitkään aikaan istunut oman paikallisen organisaationsa kahvihuoneessa...

Keskustelupalstojen käytössä toki on omat riskinsä, mutta mieluummin ottaisin ne riskit, kuin kieltäisin palstojen käytön kokonaan. Ihmisten on pakko saada osallistua, jotta he voivat kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koska tuntemuksia ei enää voida purkaa "paikallisesti", ne on pakko tuoda keskustelupalstoille. Muutostilanteessa tämä tarkoittaa sitä, että keskustelunavaukset ovat usein kovin "negatiivissävytteisiä". Mutta ei tätä voida ihmisiltä kieltääkään. Ja olisihan se tärkeää johdonkin tietää, mitä henkilöstö hajautetussa organisaatiossa ajattelee, jotta tiedettäisiin mihin asioihin pitäisi viestinnässä panostaa...

Vaan jospa totuus sittenkin on "tuolla ulkona"...